Valokuvataide

Valokuvataide on ollut osa elämääni yli kymmenen vuoden ajan. Valokuvaukseni pääteemoja ovat luonto ja kasvillisuus, kaupunkimaisemat sekä abstraktit lähikuvat. Valokuvaajana katson maailmaa esteettisin silmin. Pyrin löytämään kauneutta ympäriltäni myös yllättävistä paikoista. Mustavalkoinen värimaailma pelkistää kuvatun kohteen ja näyttää sen tavalla, jota ihmisen silmät eivät nää. Kukkivat kasvit ovat yksi suosikki kuvauskohteistani ja kuvaan niitä monipuolisesti sekä luonnossa, puutarhoissa, että studio-olosuhteissa.

Valokuvataidettani on mahdollista ostaa kehystettyinä tauluina seiniä koristamaan. Tältä sivulta löydät tällä hetkellä myynnissä olevat tauluni. Painatan valokuvia myös tilauksesta toiveittesi mukaan, jolloin voit valita kuvalle haluamasi koon ja toteutustavan. Toteutus voi olla esimerkiksi perinteinen kehystetty valokuvataulu tai kehyksetön kuvataulu, esimerkiksi metalli-, puu-, akryyli-,  canvas- tai kapalevytaulu.

Lisäksi myyn taidetta myös julistemuodossa kotimaisen Julistamon kautta, joka painattaa ja lähettää tulosteet suoraan ostajalle. Julisteet myydään ilman kehyksiä ja teetetään valitsemaasi kokoon. Valittavissa on myös useampi paperilaatu. Tutustu julistevalikoimaan verkkokaupassa.

Voit seurata työskentelyäni Instagramissa ja Facebookissa. Julkaisen näissä kanavissa aktiivisesti uusia valokuvia, esittelen myynnissä olevia tauluja ja ilmoitan tulevista taidenäyttelyistä.

Sivun Valokuvataide pääkuva

Omenapuu
50x40 cm
200 €

Rönsyleimu
40x50 cm
200 €

Kehäkukka
30x40 cm
175 €

Unikko
50x40 cm
200 €

Puussa
30x40 cm
175 €

Hortensia
40x50 cm
200 €

Lento
50x40 cm
200 €

Siluetti
30x40 cm
175 €

Kuihtuneet
40x30 cm
175 €

Syksyiset lehdet
30x40 cm
175 €

Uinuva
40x30 cm
175 €

Curriculum Vitae

Mari Välkki

s. 1991 / Ylöjärvi
Asuinkaupunki Tampere

Koulutus

2019 / Kuosisuunnittelu / Tampereen kesäyliopisto
2017 / Av-viestinnän ammattitutkinto, julkaisugrafiikka / Tampereen aikuiskoulutuskeskus
2015 / Valokuvauslinja / Voionmaan opisto
2012 / Graafinen suunnittelu / Turun ammattikorkeakoulu, avoimet opinnot
2010 / Painoviestinnän perustutkinto, ulkoasun toteuttaja / Tampereen ammattiopisto

Yksityisnäyttelyt

2024 / Luonnon harmoniaa / Finlaysonin Mediatunneli, Tampere
2020 / Urban pieces: Venice / Kangasalan pääkirjasto, Kangasala
2019 / Urban pieces: Venice / Pääkirjasto Metso, Tampere
2019 / Urban shades / Pääkirjasto Leija, Ylöjärvi
2019 / Urban shades / Härmälän kirjasto, Tampere
2018 / Urban harmony / Pääkirjasto Leija, Ylöjärvi
2018 / Urban canvas / Hervannan kirjasto, Tampere

Yhteisnäyttelyt

2025 / Monimuotoinen luontomme / Galleria Fogga, Stansvikin kartano, Helsinki
2015 / VOV 2015: Voionmaan valokuvauslinjan opiskelijoiden loppunäyttely / Kulttuuritalo Telakka, Tampere

Palkinnot

2020 / Fine Art Photography Awards / Ehdokas Abstract -kategoriassa teoksella Heijastuksia
2016 / Fine Art Photography Awards / Ehdokas Fine Art -kategoriassa teossarjalla Puutarhassa
2016 / Monochrome Photography Awards / Kunniamaininta useissa kategorioissa

Julkaisut

2020 / Haastattelu / Kangasalan Sanomat
2016 / Haastattelu / Voionmaa tänään
2015 / MIND. MACHINE. PHOTOGRAPHY. / Voionmaan opiston valokuvausopiskelijoiden valokuvakirja

Kauppa

Töitäni on mahdollista ostaa julistemuodossa kotimaisen Julistamon verkkokaupasta. Voit selata julistevalikoimaa alla olevasta linkistä.

Tutustu