Valokuvataide on ollut osa elämääni yli kymmenen vuoden ajan. Valokuvaukseni pääteemoja ovat luonto ja kasvillisuus, kaupunkimaisemat sekä abstraktit lähikuvat. Valokuvaajana katson maailmaa esteettisin silmin. Pyrin löytämään kauneutta ympäriltäni myös yllättävistä paikoista. Mustavalkoinen värimaailma pelkistää kuvatun kohteen ja näyttää sen tavalla, jota ihmisen silmät eivät nää. Kukkivat kasvit ovat yksi suosikki kuvauskohteistani ja kuvaan niitä monipuolisesti sekä luonnossa, puutarhoissa, että studio-olosuhteissa.
Valokuvataidettani on mahdollista ostaa kehystettyinä tauluina seiniä koristamaan. Tältä sivulta löydät tällä hetkellä myynnissä olevat tauluni. Painatan valokuvia myös tilauksesta toiveittesi mukaan, jolloin voit valita kuvalle haluamasi koon ja toteutustavan. Toteutus voi olla esimerkiksi perinteinen kehystetty valokuvataulu tai kehyksetön kuvataulu, esimerkiksi metalli-, puu-, akryyli-, canvas- tai kapalevytaulu.
Lisäksi myyn taidetta myös julistemuodossa kotimaisen Julistamon kautta, joka painattaa ja lähettää tulosteet suoraan ostajalle. Julisteet myydään ilman kehyksiä ja teetetään valitsemaasi kokoon. Valittavissa on myös useampi paperilaatu. Tutustu julistevalikoimaan verkkokaupassa.
Voit seurata työskentelyäni Instagramissa ja Facebookissa. Julkaisen näissä kanavissa aktiivisesti uusia valokuvia, esittelen myynnissä olevia tauluja ja ilmoitan tulevista taidenäyttelyistä.

s. 1991 / Ylöjärvi
Asuinkaupunki Tampere
2019 / Kuosisuunnittelu / Tampereen kesäyliopisto
2017 / Av-viestinnän ammattitutkinto, julkaisugrafiikka / Tampereen aikuiskoulutuskeskus
2015 / Valokuvauslinja / Voionmaan opisto
2012 / Graafinen suunnittelu / Turun ammattikorkeakoulu, avoimet opinnot
2010 / Painoviestinnän perustutkinto, ulkoasun toteuttaja / Tampereen ammattiopisto
2024 / Luonnon harmoniaa / Finlaysonin Mediatunneli, Tampere
2020 / Urban pieces: Venice / Kangasalan pääkirjasto, Kangasala
2019 / Urban pieces: Venice / Pääkirjasto Metso, Tampere
2019 / Urban shades / Pääkirjasto Leija, Ylöjärvi
2019 / Urban shades / Härmälän kirjasto, Tampere
2018 / Urban harmony / Pääkirjasto Leija, Ylöjärvi
2018 / Urban canvas / Hervannan kirjasto, Tampere
2025 / Monimuotoinen luontomme / Galleria Fogga, Stansvikin kartano, Helsinki
2015 / VOV 2015: Voionmaan valokuvauslinjan opiskelijoiden loppunäyttely / Kulttuuritalo Telakka, Tampere
2020 / Fine Art Photography Awards / Ehdokas Abstract -kategoriassa teoksella Heijastuksia
2016 / Fine Art Photography Awards / Ehdokas Fine Art -kategoriassa teossarjalla Puutarhassa
2016 / Monochrome Photography Awards / Kunniamaininta useissa kategorioissa
2020 / Haastattelu / Kangasalan Sanomat
2016 / Haastattelu / Voionmaa tänään
2015 / MIND. MACHINE. PHOTOGRAPHY. / Voionmaan opiston valokuvausopiskelijoiden valokuvakirja
Töitäni on mahdollista ostaa julistemuodossa kotimaisen Julistamon verkkokaupasta. Voit selata julistevalikoimaa alla olevasta linkistä.
Tutustu